käyttäjätunnus    salasana    muista

Suomelle tappio Olympiastadionilla

Huuhkajat joutui tyytymään 1-2 (0-0) tappioon Unkarin kanssa EM-karsintaottelussa Helsingissä. Huimasta loppukiristä huolimatta Unkari ratkaisi pelin oltua jo tuomarin antamalla yliajalla. Suomen maalin teki Mikael Forssell.


Historia toisti karmivasti itseään

Ottelun alku oli varsin tunnustelevaa peliä. Kahdeksannella minuutilla Roni Porokara nousi sähäkästi boksiin Mika Väyrysen syötöstä, mutta maalivahti Gabor Kiraly tuli hyvin vastaan ja peitti tilanteen. Hetkeä myöhemmin Väyrynen ja Daniel Sjölund pelasivat hyvän kuvion, mutta keskitys liukui yli päätyrajasta. Suomi sai otetta pelistä.

12. peliminuutilla ”Väykkä” pelasi näppärän pystysyötön Niklas Moisanderille 16 alueen laidalle. Keskitykseen volleysta ampumaan pääsi Roman Eremenko. Veto viuhui ohi.

Suomi pääsi hyvään vastahyökkäykseen vartin kohdalla Unkarin vapaapotkun jälkeen, mutta Mikael Forssell oli aavistuksen paitsiossa. Tunnelma stadionilla alkoi nousta.

Unkari sai muutamia puolittaisia tilanteita, mutta Jussi Jääskeläinen torjui muun muassa Zoltan Geran kaukolaukauksen vaivatta.

Vajaan puolen tunnin kohdalla kapteeni Sami Hyypiä esitteli paraatiosaamista syöttämällä Porokaran keskeltä läpi. Unkari-vahti oli kuitenkin hereillä ja tuli vastaan. Seuraavassa tilanteessa Porokara antoi maukkaan maasyötön maalin luukulle, mutta menijöitä ei tällä kertaa löytynyt.

Suomi-leirissä ”merkattu” Balazs Dzsudzsak väläytteli nousujaan, mutta Petri Pasanen ei ollut ohitettavissa.

40 minuutilla Tim Sparv pääsi tälläämään paluupalloon Suomen painostettua hyvin. Veto nousi taivaisiin.

Puoliajan paras tilanne nähtiin viimeisellä minuutilla, kun Sjölund riisti pallon hyvin ja hieman noustuaan siirsi pelivälineen Väyryselle. Tältä lähti tulinen kuti, joka painui yläriman kautta yli.

Suomi sai toiseen puoliaikaan shokkialun. Tauolta sisään tullut Vlagyimir Koman antoi hyvän passin Adam Szalaille pystyyn. Jussi Jääskeläinen tuli vastaan ja kaatui. Hattutempun San Marinoa vastaan iskenyt Szalai laittoi pallon Eremenkon väliintuloyrityksestä huolimatta varmasti taka-alakulmaan.

Peli oli tunnin kohdalla tasaista vääntöä, mutta Suomi oli selvästi menettänyt ensimmäisen jakson pallonhallintaansa.

61. peliminuutilla Eremenko kaadettiin vaarallisessa paikkaa rankkarialueen oikean kulman rajalla. Sjölundin vapari oli kuitenkin kehno. Suomi kaipasi kipeästi piristystä otteisiinsa.

Sparv pääsi nousemaan vapaasti keskikentällä ja syötti hyvin Forssellille, joka kääntyi ja laukoi terävästi maata pitkin. Kiraly torjui yrityksen varmasti.

Suomen otteissa oli hermostuneisuutta ja 67. peliminuutilla Väyryselle sattui vaarallinen harhasyöttö keskialueella. Tästä käynnistynyt tilanne päättyi Huuhkajien onneksi paitsioon.

Eremenko ja Sjölund pelasivat hyvän seinäsyöttöpelin oikealla, mutta Unkari-pakki pääsi väliin.

Valmentaja Stuart Baxter haki piristystä 70. minuutilla tuplavaihdolla. Porokaran korvasi Alexei Eremenko Jr sekä Tim Sparvin Jari Litmanen.

Maalin syöttänyt Koman pääsi vetämään 16 kulmalta melko vapaasti, mutta veto viuhui takatolpasta ohi. Hetkeä myöhemmin Szalai pelattiin jälleen vapaaksi laidalta, mutta Markus Heikkinen pelasti tilanteen mallikkaasti kulmaksi.

75. minuutilla Eremenko Jr nousi erittäin hyvin ja hänet taklattiin kumoon rangaistusalueella. Tuomari ei nähnyt tilanteessa rikettä. ”Losa” kohotti pelin tasoa suomalaisittain muun muassa hakemalla seuraavassa tilanteessa ”Miklua” boksista. Sama duo oli vauhdissa vain hetken päästä, mutta Kiraly venyi hyvin.

Suomi oli jälleen mukana pelissä kunnolla. ”Losa” löysi vuorostaan hyvin nousseen ”Dajan”. Kiraly veti jälleen pidemmän korren. Baxter haki kiriä ottamalla ”Dajan” pois laidalta nostaen Shefki Kuqin Forssellin pariksi.

85. minuutilla katsomo raikui. ”Losa” löysi Forssellin upealla chippisyötöllä boksista eikä tämä erehtynyt. Huuhkajat tasoittivat viime minuuttien perusteella ansaitusti.

Suomi kiri raivokkaasti. Nappi syöttö boksiin löysi kaksikin huuhkajaa. Kuqi veti hieman hankalasta tilanteesta huomaamatta aivan hänen takanaan ollutta Litmasta, joka olikin tilanteesta harmissaan.

Kylmä suihku tuli karmivasti yliajalla. Akos Elek syötti Dzsudzsakin vapaaksi ja tämä rankaisi armotta. Suomi kärsi enemmän kuin karvaan tappion.

Suomi - Unkari 1-2 (0-0)
50. Adam Szalai 0-1
86. Mikael Forssell 1-1
90+4. Balazs Dzsudzsak 1-2

Suomen kokoonpano:
22 Jussi Jääskeläinen
2 Petri Pasanen
3 Niklas Moisander
4 Sami Hyypiä (K)
7 Roman Eremenko
8 Mika Väyrynen (v)
9 Mikael Forssell
14 Tim Sparv > 72' 10 Jari Litmanen
15 Daniel Sjölund > 81' 18 Shefki Kuqi
17 Roni Porokara > 71' 20 Alexei Eremenko junior
23 Markus Heikkinen

Vaihdossa:
1 Otto Fredrikson
5 Veli Lampi
13 Joona Toivio
16 Jonatan Johansson


(Palloliitto)




[ Takaisin ] [ Etusivu ]